Apurahan hakuohjeet
Muuta huomioitavaa Eramuksesta
Erasmus-apurahalla Eurooppaan harjoittelemaan
Erasmus-ohjelma alkoi vuonna 1987 ja suomalaiset yliopistot pääsivät mukaan ohjelmaan vuonna 1991. Uusin Erasmus-ohjelma on osa Elinikäisen oppimisen ohjelmaa vuosille 2007-2013. Harjoittelijavaihto on osa vuonna 2007 alkanutta Erasmus-ohjelmaa ja sen kautta on mahdollista hakea apurahaa Euroopassa tapahtuvaan työharjoitteluun.
Erasmus-ohjelmaan osallistuvat EU-maat, ETA/EFTA-maat (Norja, Islanti, Liechtenstein ja Turkki) sekä vuoden 2011 alusta lähtien Kroatia ja Sveitsi. Harjoittelun tulee tapahtua näiden maiden alueella. Opintoihin (joko pakollisena tai vapaaehtoisena harjoitteluna) sisällytettävä harjoittelujakso voi kestää 3-12 kuukautta. Apurahaa voi kuitenkin saada enintään 6 kuukauden ajaksi.
Apurahan hakemista varten tarvittavat lomakkeet löydät oikean laidan pikalinkkiä seuraamalla. Lisätietoa ulkomaan harjoittelusta saat varmimmin kansainvälisen harjoittelun suunnittelijalta osoitteesta internships(at)utu.fi tai numeroista (02) 333 5788 / 0400 654 543.
Harjoittelupaikan hankkiminen
Opiskelijat etsivät harjoittelupaikkansa pääasiassa itse. Rekryn sivuille päivitetään kuitenkin lähes viikoittain Erasmus-harjoittelupaikoiksi soveltuvia paikkoja - avoimien työpaikkojen listaa kannattaa siis seurata tai liittyä Rekryinfo-listalle.
Lisävinkkejä harjoittelupaikan hankitaan löytyy sivun Harjoittelu ulkomailla - yleistä alta. Vinkkejä ja linkkejä -sivu auttaa pääsemään alkuun harjoittelupaikan metsästyksessä.
Harjoittelupaikoiksi soveltuvat yritykset sekä yksityiset ja julkiset organisaatiot. Hyväksyttäviä Erasmus-harjoittelupaikkoja sen sijaan eivät ole seuraavat organisaatiot:
- Euroopan Unionin toimielimet
- EU-ohjelmia hallinnoivat organisaatiot (esim. kansalliset toimistot)
- Opiskelijan kotimaan diplomaattiset edustustot ulkomailla (lähetystöt, konsulaatit)
Jos opiskelija on saanut harjoittelupaikan Euroopasta CIMO:n harjoitteluohjelman kautta ja saa harjoittelua varten CIMO:lta apurahan, ei hän lisäksi voi saada samaa harjoittelua varten korkeakoululta Erasmus-apurahaa. Käytännössä tämä koskee joitakin eurooppalaisiin kulttuuri- ja tiedeinstituutteihin tai kansainvälisiin organisaatioihin valittuja opiskelijoita.
Apurahan määrä ja maksaminen
Harjoitteluun lähtevä opiskelija voi saada Erasmus-apurahan, jonka suuruus määräytyy harjoittelujakson keston ja mahdollisen palkkauksen mukaan. Lukuvuonna 2011-2012 apurahan suuruus määräytyy seuraavasti: harjoittelun ollessa palkatonta tai palkan ollessa korkeintaan 1100 euroa/kk apuraha on 400 euroa/kk kuitenkin enintään kuuden kuukauden ajalle. Mikäli harjoittelusta saatava palkka on enemmän kuin 1100 euroa/kk, apuraha on harjoittelun pituudesta riippumatta 1200 euroa.
Apuraha maksetaan kahdessa osassa. Ensimmäinen erä (80 %) maksetaan ennen harjoittelua tai sen jo alettua (hakemusasiakirjojen toimittamisen ajankohdasta riippuen). Loput 20 % opiskelija saa palautettuaan loppuraportin sekä työaikatodistuksen määräajassa harjoittelun jälkeen.